HOTin liikuntaleirejä järjestetään kerran tai kaksi kertaa vuodessa, yleensä toukokuussa ja/tai marraskuussa. Leireille ovat tervetulleita HOTin jäsenet sekä heidän ystävänsä. Leirit on pääsääntöisesti järjestetty Vierumäen urheiluopistolla, mutta paikka vaihtuu osallistujien toiveiden mukaan. Osallistujamäärä vaihtelee 20:n ja 30:n välillä.
Leiri kestää yleensä perjantai-illasta sunnuntai aamupäivään tai lyhyemmällä leirillä lauantaista sunnuntaihin. Leiripaketti sisältää täyshoidon, majoituksen ja järjestetyn ohjelman. Leirin ohjelmatarjonta koostuu HOTin suosituimmista lajeista, kuten aerobicista ja sulkapallosta, sekä uutuuksista, kuten curlingista ja frisbeegolfista. Tarkoitus on paitsi päästä harjoittamaan omaa lajiaan myös tutustua uusiin lajeihin. Lisäksi leirin aikana pyritään aina järjestämään yhteinen illanvietto esim. saunomisen merkeissä.
Toivomuksia ja palautetta leireihin liittyen voi lähettää osoitteeseen leiri (a) hot.fi.
Leirillä on tarjolla sulkapalloa, uintia, kuminauhajumppaa, jättipallojumppaa, sauvakävelyä, vesicircuitia (kuntopiiri vedessä), kuntosaliharjoittelua sekä shindo-rentoutusvenyttelyä. Liikunnan lisäksi ohjelmassa on hyvää ruokaa, saunomista, shindo-luento, mahdollisuus kehonkoostumusmittaukseen sekä tutustuminen Tampereen iltaelämään!
Ilmoittautua voi täällä. Varalaan voi käydä tutustumassa tästä.
Leirille osallistui 11 henkilöä. Uudet lajit leirillä olivat melonta, jousiammunta ja telttamölkky.
Leiri järjestettiin tänä syksynä ensimmäistä kertaa Lohjalla Kisakalliossa. Ajomatka pääkaupunkiseudulta paikanpäälle oli ilahduttavan lyhyt, joten perjantaina pystyi painamaan töitä neljään asti ennen lähtöä.
Leirin aluksi kokoonnuimme päärakennukseen pienimuotoiseen infotilaisuuteen, missä jaettiin suunnistuskoordinaatit viikonloppua varten. Tosin Kisakalliossa kaikki suorituspaikat olivat lähellä toisiaan ja majoituspaikkoja. Osa leiriläisistä oli valinnut opistotasoisen majoituksen ja osa yöpyi hotellin puolella.
Perjantaina sykettä nostettiin aerobicin sekä hydrobicin koreografioitten kiemuroissa. Saunomisen jälkeen söimme iltapalaa ja nautimme palauttavia juomia hyvässä seurassa.
Lauantaina, runsaan aamiaisen jälkeen, tutustuimme leirin uutuuslajiin curlingiin ohjaajamme Kristiinan opastuksella. Kaikki pääsivät ensin kokeilemaan heittämistä ja harjaamista, jonka jälkeen päästiin ottelemaan. Lajiin eniten hurahtaneet jatkoivat curling-harjoituksia myös sunnuntaina. Lauantain ohjelma jatkui aerobicilla, lounaalla ja sulkapallolla ennen odotettua taijin esittelytuntia. Pääsimme harjoittelemaan taijin perusliikesarjaa ja näimme myös miten liikesarjat toimivat kamppailutilanteissa. Päivällisen jälkeen osa kävi testaamassa Kisakallion loistavan punttisalin ja osa pelasi sählyä. Päivän päätteeksi rentouduimme rantasaunalla kynttilän valossa. Henkilökunta oli ystävällisesti kattanut meille iltapalaa naisten saunaosastolle ja juotavaakin löytyi jääkaapista.
Sunnuntaina kävimme vielä curlingin lisäksi pelaamassa sulkapalloa, treenaamassa salilla sekä uimassa ja saunomassa. Lounaan yhteydessä täyttelimme vielä palautelomakkeita ja vaihdettiin kokemuksia leiristä. Olipa hauskaa!
Leiritunnelmat välittivät vetäjät Heidi ja Erika.


Sivu päivitetty 20.06.2010 21:22