
|
Kuten asiaan
kuuluu, juhlittiin mitaleita lauantaina illalla. Vaikka aikataulu oli
tiukka ja viimeiset lajit päättyivät vasta illalla
kuuden jälkeen, ennättivät lähes kaikki mitalistit
(ja suuri joukko muita kisaajia ja huoltojoukkojen edustajia) paikalle
hotelli Atriumin sisäpihalla pidettyyn mitalikahvitukseen. Kahvin
sijaan tosin moni valitsi paikallisen Hofbräuhausin juoman, ja
kaikille maistui yhdistyksen tarjoama lasillinen
väkevöityä tuoremehua. Tarkoituksena oli nostaa
lasilliset sektiä, saksalaista kuohuvaa, mutta tilaus oli hieman
liian suuri ja yllättävä baarille -
ystävällinen baarimikko yritti hotellin henkilökunnan
avustuksella järjestää juomaa janoisiin suihimme
pikavauhtia, mutta ympäristössä olleista
pääosin turkkilaisten pitämistä kaupoista ei
alkoholijuomia helposti järjestynyt. Niinpä asia ratkaistiin
urheilullisen terveellisellä mehuvaihtoehdolla.
Reilun tunnin kestäneen hauskan tilaisuuden päätteeksi
joukko suuntasi Münchenin yöhön. Suurimman osan
määränpää oli lauantai-illan suuri disco,
jossa tunnelma oli ns. tiivis. Huhupuheiden mukaan viimeiset saapuivat
hotellille vasta aamupäivän ollessa pitkällä...
Sunnuntai-iltana ja maanantain puolella väki suunnisti eri
välineillä kohti Suomea ja ainakin suurimmalla osalla tunne
oli tyytyväinen: Münchenissä kannatti käydä ja
kisat olivat kivat. Ensi vuoden kisat Utrechtissa ovat pienemmät,
mutta moni varmasti polkaisee paikalle Hollantiin.
|
|
|
| Puheenjohtaja Juho piti
mitalikahvitilaisuuden aluksi pienen puheen, kuten puheenjohtajan
kuuluukin. "Kiitos kaikille ja onnea!" |
Puhe oli onneksi lyhyt, joten
yleisön mielenkiinto pysyi koko ajan yllä.Välillä
jopa nauratti. |
|
|
|
| Kultamitalimies (etualalla) ja
valmentaja (taaempana). |
Baarimme ystävällinen
pitäjä kuljetti laseja sisäpihan ja baarin
välillä viikset suhisten. |
|
|
|
| Näitä monet tulivat
Müncheniin hakemaan, mutta vain harvat poistuivat mitalit
kaulassaan. Parhaimmilla niitä oli useampia! |
Zum wohl, eli kippis kivalle
keikalle! Naisten lentopallojoukkueet eivät yltäneet
palkintopallille, mutta olivat tyytyväisiä matkaan. |
|
|
|
| Nelinpeli sulkapallossa on
vaikeaa, toteaa Tapio ja kätkee hymynsä purppuraan usvaan. |
Ja maisemia! Sulevi Marienplazilla
asianmukaisesti pukeutuneena HOTin kisapaitaan. |
ONKO SINULLA KUVIA TAI
KERTOMUKSIA MÜNCEHISTÄ?
LÄHETÄ NIITÄ SIVUILLE LISÄTTÄVIKSI! ->
jari.makinen @ welho.com
Lisää kuvia ja tietoja on Eurogamesien omalla nettisivulla
osoitteessa www.eurogames.info/2004
|